Britannia on yllättänyt kaikki ja näiden kaverit ilmoittamalla luopuvansa piratismin rankaisemisesta.
Kyseessä on BBC:n mukaan vuonna 2015 voimaan tuleva Voluntary Copyright Alert Programme eli VCAP, jonka tavoitteena on valistaa piraatteja näiden toiminnan vääryydestä rankaisemisen sijaan.
Piraateille lähetetään valistava varoituskirje, jota seuraa kolme lisää, jos homma ei lopu. Jos piratismi jatkuu neljän kirjeen jälkeen, mitään ei tapahdu. Nämä samat neljä kirjettä tosin lähetetään myös seuraavana vuonna, jos tilanne sitä vaatii.
Hämmentävää kyllä, Britannian hallitus on saanut mukaan VCAP-ohjelmaan nettipalveluiden tarjoajia sekä elokuva-, peli- että musiikkialojen suuria tahoja. Muun muassa BT, TalkTalk, Virgin ja Sky ovat jo pistäneet nimensä paperiin. Pienempien odotetaan seuraavan perästä.
VCAP on äärimmäisen vesitetty versio aiemmasta, vuonna 2010 laaditusta suunnitelmasta, jonka mukaan kroonisilta piraateilta katkaistaisiin nettiyhteys. Suunnitelmasta luovuttiin "teknisten haasteiden" vuoksi. Toivon mukaan myös ihmisten perusoikeudet ja IP-osoitteiden olematon arvo todisteina huomioitiin asiaa käsiteltäessä.
Joka tapauksessa, Britannia koittaa nyt selättää piratismin valistuksen avulla. Suunnitelma kuulostaa kenties liiankin ruusuiselta, ja voidaan jopa spekuloida, että VCAP on luotu epäonnistumaan, jotta sen tehottomuuden varjolla voidaan ajaa lävitse huomattavasti tiukempi, aiempaa suunnitelmaa noudattava ohjelma.