Xbox One suomenkielisenä Suomeen - tuo omat ongelmansa?

Kirjoittaja: Kimmo Pukkila
Julkaistu 2014-08-07

Microsoft on ilmoittanut Twitterissä, että Xbox One saa suomenkielisen käyttöliittymän virallisen Suomi-julkaisunsa yhteydessä 5. syyskuuta. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Xbox-konsoli on lokalisoitu Suomen markkinoille.

Ilmeisesti myös ulkomaalaiset tuontikonsolit voi päivittää tällä lokalisoinnilla.

Puheohjaus ei kuitenkaan kuulu lokalisaation piiriin, eikä sitä voi Microsoftin mukaan käyttää edes englanniksi, jos maaksi on asetettu Suomi.

Toisiinsa sidotuista maa- ja kielipareista uhkaa tulla kihara tilanne myös niille, jotka haluaisivat ladata pelinsä suomalaisesta kaupasta, mutta nähdä Xboxin valikot tuttuun tapaan englanniksi.

Maa näet vaikuttaa kielen ohella myös siihen, mihin kauppaan konsoli yhdistää. Englannin kieli ja suomalainen kauppa eivät näillä näkymin ole käytettävissä samaan aikaan.

Maata voi onneksi vaihtaa vapaasti, mutta jatkuva remplaaminen ei ole järin houkuttelevaa.

Microsoftin kannalta täytyy toivoa, että se hoksaa erottaa kielivalinnan ja maan valinnan toisistaan, jottei sinänsä mukavasta lokalisaatioasiasta nousisi taas yhtä mylläkkää konsolin ympärille.

Kuva: K1LLI.

Lisää luettavaa ja kuvia löydät Gamereactor.fi

Takaisin