Creative Assemblyn odotettu Alien-universumiin sijoittuva kauhuhiiviskely Alien: Isolation ilmestyy kauppoihin 7. päivä lokakuuta. Pelin ennakkoversio on tällä hetkellä testissä Gamereactorin toimituksessa, joten tunnelmia pelin parista on tiedossa sivustolle ihan lähiaikoina.
Tätä ennen peliä kärsimättömästi odottavat voivat tutustua sen Xbox Live -saavutuksiin, jotka ovat jälleen lipuneet verkkoon etuajassa. Listauksen voi tarkistaa xboxachievements.comista, mutta varoituksena kuvaukset sisältävät juonipaljastuksia.
Saavutuksilla pyritään ilmeisesti lisäämään uudelleenpelattavuutta ja esimerkiksi erilaisista pelityyleistä palkitaan, kuten pelin läpäisemisestä tappamatta yhtään ihmistä. Toisaalta listalla on myös 10 onnistuneen salamurhan saavutus. Yksi haastavimmista saavutuksista on Alien: Isolationin läpäiseminen kuolematta kertaakaan. Peliä kokeilleena voin kertoa, ettei muukalaisotus päästä pelaajaa helpolla.