Nintendolle huikea rajapyykki - 125 vuotta tuli täyteen!

Peliteollisuuden merkittävimmän yrityksen pitkä taival on yksinkertaisesti ainutlaatuinen.
Kirjoittaja: Gamereactor
Julkaistu 2014-09-23

Nintendo on saavuttanut kunnioitettavan iän, sillä yhtiö täyttää tänään 125 vuotta. Pelialan veteraani on ehtinyt valloittaa miljoonien pelaajien sydämet, ja konsolilla on edelleen useita hienoa yksinoikeudella julkaistavia pelisarjoja.

Välillä Nintendon konsoleita kuulee nimitettävän lasten konsoleiksi, mutta väite ei luonnollisestikaan pidä paikkaansa. Pelejä on laidasta laitaan kaikille ja niistä löytyy sekä värikkäitä ja väkivaltaa karttavia pelejä että verisiä toimintapelejä. Yhtiön pitkään historiaan mahtuu myös paljon muuta kuin pelejä, ja Gizmodo-sivustolla julkaistu artikkeli valottaa hyvin Nintendon taustoja.

Vuonna 1889 perustettu yritys aloitti toimintansa valmistamalla Hanafuda-korttipakkoja. Korteista tuli hyvin suosittuja ja ne kävivät hyvin kaupaksi. Eipä siis ihme, että yritys jatkoi pitkään erilaisten pelikorttien valmistamista. Vuonna 1953 Nintendo oli ensimmäinen muovisia pelikortteja valmistava japanilainen yhtiö. 1959 se solmi yhteistyösopimuksen Disneyn kanssa, ja alkoi valmistamaan Disneyn tutuilla satuhahmoilla varustettuja kortteja. Liike oli nerokas, sillä sen ansiosta kortteja ostivat uhkapelaajien lisäksi jatkossa myös nuoriso. Menestyksen innoittamana yhtiö kirjautui pörssiin vuonna 1962. Samalla yhtiö kokeili siipiään myös useilla muilla aloilla. Näihin lukeutuivat muun muassa taksifirma, "love hotel" -hotelliketju, pikanuudelit, pölynimurit sekä lelut.

Pelikorttien suosio hiipui 1960 -luvulla, ja Nintendon tulevaisuus alkoi näyttää synkältä. Pelastus löytyi lopulta yhden insinöörin keksimästä vempaimesta, ja Nintendon suunta alkoi vakiintua. Sähkölelujen vanavedessä yhtiössä alettiin kiinnosta 1970-luvulla videopeleistä. Kolikkopelihalleissa nähtiin muun muassa Shigeru Miyamoton suunnittelema ja ikiklassikoksi noussut Donkey Kong, jonka piste-ennätyksistä käydään taistelua vielä nykyään.

1983 Japanissa julkaistu Famicom oli Nintendon ensimmäinen kotikäyttöön tarkoitettu konsoli, mutta valitettavasti se kärsi valmistusvioista. Tämä ei onneksi onnistunut tuhoamaan yhtiötä, ja vuonna 1985 päivänvalon näki uudistunut Famicom, joka nimettiin Nintendo Entertainment Systemiksi. Samana vuonna julkaistiin myös Super Mario Bros. ja loppu on peliteollisuuden historiaa.

30 vuoden ajalle mahtuu runsaasti erilaisia konsoleita ja lukemattomia ikimuistoisia pelejä, joiden ääressä myös Gamereactorin toimitus on viettänyt yhteensä tuhansia tunteja. Emme voi todeta kuin: "Kiitos Nintendo!"

<bild></bild>

Lisää luettavaa ja kuvia löydät Gamereactor.fi

Takaisin