Sony on ilmoittanut, että PS3:n yhteisöpalvelu Playstation Home on tulossa tiensä päähän. Palvelimet suljetaan lopullisesti ensi vuoden maaliskuussa 31. päivä.
Uuden sisällön julkaiseminen päättyy jo marraskuussa ja viimeisen kerran uusia esineitä ynnä muuta voi ostaa 3. päivä joulukuuta. Toisaalta uutta kamaa ei kannatakaan missään tapauksessa hankkia. Sony on nimittäin kertonut, ettei sijoitettuja rahoja makseta takaisin. Suuria summia palveluun sijoittaneille on silti luvattu pientä korvausta latauspelien muodossa, mutta yhtiö ei ole tarkentanut mitä ja milloin.