Roolipelejä tehtailevan Obsidianin uusin projekti Pillars of Eternity sykähdyttää varmasti kaikkien Baldur's Gate -pelien faneja, sillä se näyttäisi tarjoavan hyvin samanlaista tunnelmaa. Joukkorahoituksella tuotettua peliä ei valitettavasti nähdä vielä tänä vuonna, sillä julkaisu on lykätty ensi vuoden alkuun. Asiasta julkaistiin virallinen tiedote Paradoxin foorumilla. Studio myöntää olevansa tietoinen hanketta rahoittaneiden tuhansien fanien odotuksesta, mutta he haluavat vielä hioa pelistä pois muutamia särmiä.
"Projektin alusta lähtien olemme luvanneet faneillemme ja itsellemme, että julkaisemme pelin vasta kun tiedämme sen tarjoavan parhaan mahdollisen pelikokemuksen", kirjoittaa Obsidianin toimitusjohtaja Feargus Urquhart.
"Olemme jo hyvin lähellä tavoitettamme, mutta pelistä puuttuu vielä lopullinen silaus. Pelitestauksessa saamamme palaute on ollut erittäin tärkeässä asemassa. Maalisuora häämöttää jo näkyvissä, mutta joudumme siirtämään julkaisupäivää hieman voidaksemme kunnioittaa projektin alussa antamaamme lupausta. Kiitämme kaikkia kärsivällisyydestä, ja lupaamme että peli on odotuksen arvoinen."