FTL-henkinen kotimainen avaruuspeli hakee joukkorahoitusta

Kirjoittaja: Leevi Rantala
Julkaistu 2014-10-09

Battlestation: Humanity's Last Hope kertoo tulevaisuudesta, jossa ihmiskunta kurotti tähtiin ja löysi sieltä muukalaisrotujen lisäksi jotain äärimmäisen ilkeää. Yhteys asutettuihin planeettoihin katkeaa yksitellen, kunnes lopulta jäljellä olivat vain maa ja sitä puolustava avaruusasema. Sitten sen eteen aukeaa hyppyportteja, joista saattaa tulla ulos mitä tahansa.

Battlestation lainaa inspiraatiota useista lähteistä, sillä pelimekaniikkaa verrataan FTL:n vastaavaan, avaruusasema tuo mieleen Babylon 5:n, oman komentajan luominen hoidetaan Biowaren roolipelien tapaan ja niin edelleen. Erilaisia liikkuvia osia tuntuu olevan todella paljon, joten mielenkiintoista sisältöä luulisi riittävän. Toivottavasti erilaiset osaset istuvat hyvin yhteen, eikä kokonaisuus jää pirstaleiseksi.

Kickstarter on toiminut monen pienen pelitalon ponnistuslautana, vaikka sen suosio on selvästi hiipumaan päin. Samaa reittiä yrittää nyt suomalainen Bugbyte, joka hakee Battlestation: Humanity's Last Hopelle rahoitusta Kickstarterin avulla. Tavoitteena on kerätä 40 000 dollarin potti, ja kasassa on kirjoitushetkellä hieman yli 3000 dollaria.

Projektin Kickstarter-sivulta voi käydä lukemassa lisää pelin eri ominaisuuksista ja samalla kannattaa katsastaa taustatarinaa valottava lyhyt traileri.

<bild></bild>

Lisää luettavaa ja kuvia löydät Gamereactor.fi

Takaisin