Syyskuun lopussa uutisoimme, kuinka Kiinassa julkaistiin ensimmäinen konsoli 14 vuoteen Xbox Onen myötä. Uusien markkinoiden avautuminen vetää puoleensa myös muita konsoleiden valmistajia ja apajille on pyrkimässä myös Sony.
Bloomberg-verkkosivuston mukaan Sony pyrkii saamaan ensimmäiset Playstation 4 -konsolit markkinoille joulukuun aikana. Tavoitteena on myydä 200 000 konsolia vuodessa. Sonyn edustaja Masaki Tsukakoshi kommentoi kuitenkin, ettei yhtiö ole vielä lyönyt lukkoon lopullista julkaisupäivää. Sony on myös perustanut jo kaksi uutta yritystä Shanghain alueelle, joista toinen keskittyy komponenttien valmistamiseen ja toinen puolestaan ohjelmistoihin.
Bloombergin artikkelissa todetaan myös, että pelit ja konsolit tekevät tällä hetkellä Sonyn liikevaihdon kannalta eniten tuosta. Yhtiö on kuitenkin tehnyt viimeisten seitsemän vuoden aikana tappiota jo kuutena vuotena, vaikka Playstation 4 -konsoleita on myyty yli 10 miljoonaa kappaletta. Yhtiö aikoo panostaa tulevaisuudessa konsolien ohella pelaamiseen myös luomalla erilaisia pilvipalveluita, kuten esimerkiksi Yhdysvalloissa starttaavan Playstation Now -striimauspalvelun.