Ubisoftin osakkeet laskivat tällä viikolla romahdusmaisesti Assassin's Creed: Unityn julkaisun jälkeen. Tipahdusta tuli reilun 9 prosentin verran ja sen epäillään johtuneen sekä pelin saamasta vaihtelevasta vastaanotosta kriitikoiden keskuudessa että sen bugisuudesta. Yahoo Financen toimittaja Tae Kim vertasi tilannetta Battlefield 4:n katastrofaaliseen julkaisuun.
"Pelin bugit ovat tällä hetkellä yksi suurimmista naurunaiheista. Netistä löytää tuhansia raportteja, jotka kommentoivat ja esittelevät pelin bugeja, kaatuilua ja ruudunpäivitykseen liittyviä ongelmia", Kim kirjoittaa. "Ubisoftin olisi kannattanut lykätä Unityn julkaisua, kuten esimerkiksi Take-Two tekee jatkuvasti Grand Theft Auto -peliensä kanssa, eikä julkaista sitä tässä tilassa."
Assassin's Creed: Unity kärsi myös ongelmista arvioiden suhteen. Ubisoft ei toimittanut arviokappaleita ajoissa useille pelimedioille, jonka lisäksi arviot sai julkaista vasta pelin julkaisun jälkeen. Tämä herätti runsaasti kritiikkiä peliyhtiötä kohtaan, sillä Unity osoittautui viimeistelemättömäksi. Eurogamerin julkaisemassa uutisessa todetaan, että Ubisoft aikoo muuttaa jatkossa toimintatapojaan. Samalla yhtiö selittää arvioille asetettua aikarajaa moninpelin vaatimusten kannalta:
"Pelien luonne ja se miten niitä arvioidaan on tällä hetkellä murroksessa. Tämä on nähtävissä muun muassa sellaisissa peleissä kuin Assassin's Creed: Unity, Destiny sekä The Crew, joissa kaikissa moninpeli on merkittävässä asemassa. Nettiominaisuuksien toimiminen sekä riittävän pelaajamäärän saaminen linjoille on tärkeää, jotta arvioijat voivat muodostaa pelistä rehellisen mielipiteensä. Tämä on erittäin vaikeaa ennen julkaisua, joten osa peleistä täytyy arvioida lähellä julkaisua, tai - kuten Destinyn tapauksessa - sen jälkeen."
Tulevaisuudessa Ubisoft aikoo tarjota kuluttajille mahdollisuuden osallistua pelien betatesteihin, ja he lupaavat myös miettiä toimintaansa ja kommunikointiaan lehdistön kanssa.