Videopeliala kasvaa Yhdysvalloissa voimakkaasti

Kirjoittaja: Leevi Rantala
Julkaistu 2014-11-16

Entertainment Software Associationin tekemän tutkimuksen mukaan videopeliala kasvaa erittäin nopeasti Yhdysvalloissa. Tokihan alan on tiedetty voivan hyvin, mutta tarkat luvut ovat olleet hämärän peitossa. Raportin mukaan alan kasvu on noin nelinkertainen, mikäli se suhteutetaan Yhdysvaltojen koko talouden kasvuun. Pelien myynneissä liikkuu myös paljon rahaa, sillä vuonna 2013 videopelejä myytiin Yhdysvalloissa noin 15,4 miljardilla dollarilla (noin 12,4 miljardia euroa).

Tutkimuksen mukaan videopelialalla työskentelee tällä hetkellä yli 42 000 henkilöä, joista 14 000 on suurten yritysten palveluksessa. Loput henkilöt työskentelevät pienemmissä firmoissa. 41 prosenttia työntekijöistä työskentelee Kaliforniassa, ja ala työllistää hyvin myös esimerkiksi Teksasissa, Washingtonissa ja New Yorkissa. 2009-2012 vuosien välillä alan työllisyyden kasvu on ollut vuosittain reilun yhdeksän prosentin luokkaa.

Keskimääräinen palkka videopelialalla vaihtelee sen mukaan, onko yritys pelkästään pelien kehittäjä vai myös niiden julkaisija. Pelkästään kehittämiseen keskittyvissä yrityksissä työskentelevä henkilö tienaa vuodessa 79 306 dollaria (63 715 euroa), kun taas kehityksen lisäksi niitä myös julkaisevassa yhtiössä palkkaa tuli vuodessa 113 236 dollaria (90 975 euroa). Raportissa huomautetaan kuitenkin, että yritysten sisällä voi olla suuria palkkaeroja riippuen muun muassa työtehtävistä.

Kokonaisuutena voisi siis todeta, että tällä hetkellä videopelialalla näyttäisi menevän rapakon takana kohtuullisen hyvin. Toki myös meillä on nähty viime vuosina hyviä menestystarinoita, eivätkä kaikki liity aina mobiilipeleihin. Kyllä suomalaisetkin osaavat tehdä suuria peliprojekteja, mistä ovat todisteena esimerkiksi Remedyn tuotokset.

Lisää luettavaa ja kuvia löydät Gamereactor.fi

Takaisin