Mike Maulbeckin nimi voi olla tuttu aikaisemmin julkaisemastamme uutisesta, jossa kerroimme hänen ajattelemattomasta raivaristaan. Mies uhkasi tappaa Gabe Newellin, koska hänen kehittämänsä peli oli virheellisesti listattu Early Access -nimikkeeksi. Myöhemmin Maulbeck kertoi jättävänsä koko pelialan, koska hän ei halua polttaa itseään loppuun.
Päätös jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä mies pestautui jälleen Code Avaricen palvelukseen. Hän oli yksi sen perustajista ja yhtiön virallisessa blogissa annettiin asiasta ilmoitus:
"Mike ei voinut pitäytyä päätöksessään lähteä Code Avaricesta, ja hän tuli toisiin ajatuksiin eroamistaan seuranneilla viikoilla. Uuden tulonlähteen etsiminen osoittautui haastavaksi. Niinpä Mike ja Travis [Pfenning, eräs perustajista] päättivät, että olisi parasta jo Mike palaisi työskentelemään Code Avaricelle."
Maulbeck ei pääse kuitenkaan enää julkaisemaan ajattelemattomia päivitykiä, sillä kaikki viestit hyväksytetään ennen julkaisua sekä Mikella että Travisilla. Samalla painotus siirtyy pois henkilökohtaisuuksista, ja näkökulmaksi otetaan yhtiö ja sen tuottamat pelit.
Yhtiöllä on jo seuraava peli työn alla ja se on nimeltään Spinal Destination. Sitä emme kuitenkaan vielä tiedä, julkaistaanko se joskus Steamissä.