Ubisoftin The Crew kaahasi kauppoihin vaihtelevalla menestyksellä

Kirjoittaja: Arttu Rajala
Julkaistu 2014-12-02

Ubisoftin uusi avoimen maailman kaahailua ja MMO-peliä yhdistelevä The Crew on tänään saapunut kauppoihin Xbox Onelle, PS4:lle, PC:lle ja Xbox 360:lle. Kuten monissa verkkopeleissä viime aikoina, ei julkaisupäivä ole sujunut ongelmitta.

Erityisen paljon harmeja on kuulunut Xbox One -version suunnalta. Gamereactorin kansainvälinen toimitus raportoi aamulla, että kyseinen versio on kärsinyt lukuisista graafisista bugeista, kaatumisista sekä kirjautumisongelmista. Näistä jälkimmäinen on erityisen kiusallinen, sillä peli edellyttää yksinpeliinkin verkkoyhteyttä. Ilman Xbox Liveä tai PSN:ää ei kaahailuun siis ole asiaa.

Gamereactorin Suomen toimituksen eilen saama Playstation 4 -arviokappale on toiminut pieniä bugeja lukuun ottamatta kuitenkin kohtuullisesti. Ainoa ongelma oli 200 megatavun päivitystiedosto, jonka lataaminen on pakollista pelin aloittamiseksi.

Arviomme The Crew'sta on tiedossa viimeistään ensi viikoksi. Viive johtuu pelin MMO-luonteesta sekä verkkoriippuvuudesta. Oletko itse jo hankkinut pelin? Kerro kokemuksista kommeteissa.

Lisää luettavaa ja kuvia löydät Gamereactor.fi

Takaisin