Rise of the Tomb Raiderin julkaisija varmistui ja luvassa oli pienoinen yllätys. Pelin julkaisija ei ole tällä kertaa Square Enix vaan Microsoft. Asia sai varmistuksen Aaron Greenbergin tviitistä. Tämä herättää luonnollisesti kysymyksiä siitä, nähdäänkö seuraavaa Laran seikkailua lainkaan Playstationilla.
Uutisoimme elokuussa, että Rise of the Tomb Raider julkaistaan aluksi ainoastaan Xboxeille. Sittemmin paljastui, että kyseessä on vain jonkin aikaa kestävä sopimus, mutta sen pituutta ei ole vielä varmistettu. Tosin julkaisijan vaihtuminen Microsoftiksi voi tarkoittaa tosiaan sitä, että peli nähdään myöhemmin Xboxien lisäksi ainoastaan PC:llä. Näin kävi esimerkiksi Dead Rising 3:n ja Ryse: Son of Romen kohdalla.