Sony on julkaissut uusia lukuja Playstation 4:n viime aikojen myynneistä. Japanilainen pelijätti onnistui myymään jouluna ja sitä edeltävänä sesonkiaikana (mukaanlukien Yhdysvaltojen Kiitospäivänä ja Mustana perjantaina) peräti 4,1 miljoonaa pelikonsolia. Yhteensä PS4:ää on siten myyty maailmanlaajuisesti kuluttajille 18,5 miljoonaa kappaletta.
Sonyn mukaan PS Plus -jäsenyyden ostaneita on puolestaan nyt 10,9 miljoonaa, mikä pitää sisällään niin PS3, PS Vita ja PS4 -omistajat.
Microsoft ei ole toistaiseksi paljastanut vastaavia myyntilukujaan, mutta odotettavissa on melkoisen hyvä tulos myös Xbox Onen suhteen.