Mortal Kombat X:n tarinaan ja sen taustoihin voi syventyä kohta myös sarjakuvan avulla, sillä DC Comics julkaisee sarjan ensimmäisen painetun osan ensi viikolla. Digitaalisen version pitäisi ilmestyä eetteriin aivan näillä hetkillä. Sarjiksen julkaisun kunniaksi IGN haastatteli käsikirjoittaja Shawn Kittelseniä, joka on Mortal Kombat -pelien pitkäaikainen fani. Kokemusta löytyy myös pelien puolelta, sillä Kittelsen oli myös tuottamassa Injustice: Gods Among Us -mätkintää. Sittemmin mies on siirtynyt syrjään pelialalta, mutta hänet haluttiin käsikirjoittamaan uusimman Mortal Kombatin taustoja avaava sarjakuva. Tämä on hänen mukaansa hyvä tilaisuus esitellä uusia hahmoja:
"Mortal Kombat 2011 ja MKX -pelien tapahtumien välillä on aikaa noin 25 vuotta, ja sarjakuva sijoittuu ajanjakson puoleenväliin. Tämän ansiosta voimme tavata uusia hahmoja vielä silloin, kun he olivat kehittymässä. Voimme miettiä keitä he ovat ja miksi he taistelevat. Pääsemme myös tarkastelemaan vanhoja klassikkohahmoja."
Sarjan ensimmäisessä osassa keskitytään Scorpioniin ja Kenshiin. Myöhemmissä lehdissä tavataan muun muassa Cassie Cage, sekä selvitetään Kotal Kahnin syntyperä. Luvassa on siis hahmojen taustoja syventävää informaatiota, mutta kaikkia sarjiksissa vilahtavia taistelijoita ei nähdä kuitenkaan itse pelissä:
"Vaikka hahmo esiintyy sarjakuvassa, se ei tarkoita että hänet nähdään myös pelissä. Selviytyykö Takeda hengissä peliin? Se selviää lukemalla sarjakuvaa ja seuraamalla Ed Boonin tviittejä."