Blizzard saattaa joutua keksimään uuden nimen Overwatchille

Kirjoittaja: Leevi Rantala
Julkaistu 2015-01-12

Viime marraskuun Blizzcon-tapahtumassa Blizzard paljasti uuden pelin nimeltään Overwatch. Nyt näyttää siltä, että tämä ryhmäpohjainen räiskintä saattaa joutua vaihtamaan nimensä, sillä kyseinen tuotemerkki oli ehditty jo varata toisaalle. Innovis Labs on jättänyt Yhdysvaltojen patenttitoimistolle hakemuksen nimestä ennen Blizzardia, jonka johdosta jälkimmäinen sai asiasta ilmoituksen. Heidän hakemuksensa on laitettu jäihin, ja jää nähtäväksi neuvotteleeko Innovis Labs Blizzardin kanssa asiasta jonkinlaisen sopimuksen.

Asia voisi ratketa esimerkiksi Blizzardin myöntymisellä nimen vaihtamiseen, yhtiöiden välisellä sopimuksella tai viimeisenä mahdollisuutena raastuvassa. Overwatch ei ole nimenä mitenkään erikoinen, joten toisen yhtiön ehtiminen apajille ei pitäisi olla suuri yllätys Blizzardille.

Lisää luettavaa ja kuvia löydät Gamereactor.fi

Takaisin