Remember Me -pelin kehittänyt Dontnod työstää uutta projektia, joka on nyt paljastanut uudeksi roolipeliksi nimeltään Vampyr. DeadGoodMedia julkaisi kuvan sen mainosjulisteesta Twitterissä. Lisäksi TheSixthAxis -verkkosivuston toimittaja oli paikalla Vampyrin julkaisutapahtumassa ja sivustolla kerrottiin muutamia pieniä tiedonmuruja siitä.
Pelin tapahtumat sijoittuvat aikaan juuri ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Espanjantauti rehottaa ja päähenkilönä nähdään lääkäri, joka muuttuu verenimijäksi yhden potilaansa puremasta. Erilainen Y viittaa sivuston mukaan pelin sisältämiin valintoihin, jotka koettelevat tohtorimme moraalin kestävyyttä.
Dontnodilla on nyt monta rautaa tulessa, sillä vampyyripelin lisäksi heillä on työn alla episodimaisesti julkaistava Life is Strange. Emme tiedä vielä milloin Vampyr oikein julkaistaan. Dontnod ei myöskään kertonut julkaisualustoja.