Microsoft järjesti Redmondissa lehdistötilaisuuden, jonka pääosassa oli firman uusi käyttöjärjestelmä Windows 10. Siellä Xbox-osaston johtajalla Phil Spencerillä oli muutamia uutisia, jotka varmasti kiinnostavat pelaajia. Näistä tärkein oli Windows 10:n sisältämä Xbox-ohjelma.
Kyseisen ohjelman avulla voi esimerkiksi tarkastella kaverilistojaan ja saavutuksiaan. Lisäksi Xbox Onen pelikuvaa voi striimata Windows 10 käyttöjärjestelmää käyttäville tableteille ja tietokoneille, jossa sitä voi tallentaa ja editoida sisäänrakennetun ohjelman avulla. Peleihin luvataan myös lisää puhtia DirectX 12 avulla.
Kaikista suurin jymyuutinen säästettiin viimeiseksi, sillä Xbox-ohjelma mahdollistaa tulevaisuudessa moninpelit Windows 10:n sisältämien tietokoneiden ja Xbox One konsoleiden välillä. Tästä ei annettu vielä lisää tietoa, mutta lupaus herättää heti valtavat toiveet. Pystytäänkö tulevaisuudessa kaikissa PC:lle ja Xbox Onelle julkaistavissa peleissä ottamaan matseja laitteiden välillä? Jos näin on, niin kyseessä on todella merkittävä uudistus. Tosin miten pelaajien välinen tasapaino säilyy esimerkiksi räiskintäpeleissä? Onko vaarana, että näppäimistöä ja hiirtä käyttävät dominoivat näissä konsoliohjaimella pelaavia?
On kuitenkin rohkaisevaa nähdä, että Microsoft pyrkii luomaan sillan oman konsolinsa ja Windows-käyttöjärjestelmän välille. Uudenlainen yhteistyö voi tuoda mielenkiintoisia mahdollisuuksia sekä konsoleilla että tietokoneilla pelaaville.