Halo 5:n betaa tahkottiin urakalla - pelitunteja 290 vuoden verran

Kirjoittaja: Leevi Rantala
Julkaistu 2015-02-06

Kaikkien suosikkisotilas Major Nelson on paljastanut mielenkiintoisia lukuja Halo 5: Guardiansin betatestistä, joka päättyi 18. tammikuuta. Pelin parissa pystyi viettämään kolme viikkoa ja tänä aikana otteluita pelattiin yhteensä noin 20 miljoonaa kappaletta. Kaikkiaan otteluissa vietettiin aikaa 290 vuoden edestä ja niissä räiskittiin yhteensä noin 6,5 miljardia laukausta. Kaikki tilastot näet alla olevasta kuvasta.

Betatestauksen pohjalta pelin lopulliseen versioon tehdään myös muutamia muutoksia. Vastaava tuottaja Josh Holmes kertoi asiasta Halo Waypointin blogissa. Yksi muutosta kaipaava asia oli esimerkiksi pyssy nimeltään Hydra, jota tuunataan tehokkaammaksi.

<bild></bild>

Lisää luettavaa ja kuvia löydät Gamereactor.fi

Takaisin