WoW:in pelaajat keräsivät lähes 2 miljoonaa dollaria hyväntekeväisyyteen

Kirjoittaja: Leevi Rantala
Julkaistu 2015-02-12

Joulukuussa World of Warcraftin pelaajilla oli mahdollisuus osallistua hyväntekeväisyyttä tukevaan kampanjaan. Blizzard ilmoitti tuolloin, että suosittuun fantasiamaailmaan ilmestyy kohta uusi lemmikki Argi. Otuksen hinnaksi ilmoitettiin 10 dollaria. Samalla yhtiö käynnisti kampanjan, jonka aikana kaikki kerätyt tulot Argin myynnistä lahjoitettaisiin hyväntekeväisyyteen.

Tämä tempaus kesti noin kuukauden ajan, sillä se alkoi 3. joulukuuta ja päättyi samaisen kuun lopussa. Nyt kerätyt kolikot on saatu laskettua ja niistä kertyi melkoisen sievä summa. Kampanja onnistui keräämään yhteensä 1,9 miljoonaa dollaria (noin 1,68 miljoonaa euroa). Rahat lahjoitetaan Punaiselle Ristille Ebolan vastaiseen kampanjaan.

Lisää luettavaa ja kuvia löydät Gamereactor.fi

Takaisin