Kollegamme Gamereactorin Espanjan toimituksessa järjestivät vastikään kilpailun Twitterissä yhteistyössä Nintendon kanssa. Palkintona oli New Nintendo 3DS XL:n Zelda Majora's Mask 3D Limited Edition. Kyseessä on kultaisilla kuorilla varustettu rajoitettu painos.
Osallistujia oli valtavasti ja onnetar suosi @YedaiJamao -nimistä käyttäjää. Tämä ei itsessään ole mikään yllätys, mutta kyseinen henkilö oli voittanut konsolin itselleen jo toisesta kilpailusta. Tapaus herätti muiden osallistujien keskuudessa närkästystä, kuten heidän kommenteistaan voi nähdä:
"Mitä huijausta, kaksi konsolia hänelle?" "Tämä on liian iso sattuma ollakseen totta" "Hän voitti konsolin jo muualta, joten tämän pitäisi olla kiellettyä --"
Kilpailujen järjestäjillä ei ole luonnollisestikaan minkäänlaista sananvaltaa asiaan, sillä mikään ei estä osallistumasta ja voittamasta samaa palkintoa useista kisoista. Onnekasta voittajaa pyydettiin luovuttamaan toinen konsoleista takaisin, jotta sille löydettäisiin uusi omistaja. Hänellä oli Nintendon taskukonsolille kuitenkin muita suunnitelmia. @YedaiJamao päätti nimittäin lahjoittaa toisen konsolin Juegaterapia Foundation -nimiselle säätiölle. Kyseinen säätlö muun muassa kerää ja lahjoittaa konsoleita ja pelejä sairaaloihin, joissa ne tuovat iloa syöpähoidossa oleville lapsille.
Hieno ele häneltä, sillä mikään ei estänyt häntä myymästä konsolia vaikka huutokaupassa. Sen sijaan käsikonsoli tuo jatkossa iloa monelle sairaalle lapselle. Ehkä tässä olisi myös hyviä idea kaikille, joilla pyörii nurkissa tarpeettomia pelikonsoleita tai pelejä? Lastensairaaloita ja erilaisia hyväntekeväisyysjärjestöjä löytyy myös kotimaastamme, ja niiden avulla pelit ja konsolit löytäisivät varmasti hyvän kodin.
<bild></bild>