Jenkkien ikälautakunta tykitti Batman: Arkham Knightille rajun luokituksen

Kirjoittaja: Leevi Rantala
Julkaistu 2015-02-25

Batman: Arkham Knight vaikuttaisi olevan sisällöltään hieman rajumpi, mikäli sitä verrataan Arkham Cityyn tai Asylumiin. Ainakin jos katsoo pelkästään Yhdysvaltain ESRB:n sille myöntämää ikäluokitusta. Peli sai M-luokituksen, jonka myötä se on samalla viivalla esimerkiksi Grand Theft Auto V.n kanssa. Ikäraja napsahti väkivallasta, huonosta kielestä, seksiin viittavasta sisällöstä sekä verestä. M-luokitus tuli yllätyksenä myös pelin tekijöille, ja pelin ohjaaja Sefton Hill kommentoi asiaa IGN-sivuston haastattelussa:

"-- Emme koskaan kirjoittaneet tai tehneet peliä mitään tiettyä ikärajoitusta silmällä pitäen. Emme toimineet näin edellistenkään osien kanssa. Ajattelimme vain, että tämä on tarina jonka haluamme kertoa. Jos ajatellaan niin vahvoja hahmoja sisältävää juonta, niin joskus he vain vievät sitä mielenkiintoisiin suuntiin."

Hill ei kuitenkaan suostunut paljastamaan, miksi Arkham Knight on teemaltaan aikaisempia osia synkempi. Hän kertoi kuitenkin, että yhtenä syynä tähän on sen sijoittuminen trilogian päätösosaksi. Kehittäjät eivät kuitenkaan tarkoituksella lisänneet siihen väkivaltaa tai kiroilua. Hill myöntää myös, että kovemman luokituksen myötä osa aikaisempien osien faneista ei voi hankkia sitä itselleen. Hän ei kuitenkaan suostunut vesittämään sen sisältöä alhaisemman ikärajan toivossa:

"En ole sokea sen suhteen, että [M-luokituksen] myötä osa faneista ei voi hankkia peliä. -- Olisi kuitenkin ollut väärin vesittää peli tai sen tarina pelkästään sen vuoksi, että sitä olisi voitu kaupata useammille ihmisille."

PEGI ei ole antanut vielä luokitusta pelille, mutta sekä City että Asylum olivat sallittuja 16-vuotta täyttäneille. Mitä luulet, napsahtaako pelille täällä nyt 18-vuoden ikärajoitus?

Batman: Arkham Knightin julkaisuun on vielä muutama kuukausi, sillä se nähdään 2. kesäkuuta PC:llä, PS4:llä ja Xbox Onella.

Lisää luettavaa ja kuvia löydät Gamereactor.fi

Takaisin