GR Academyssä tänään John Riccitiello ja Unity

Kirjoittaja: Gamereactor
Julkaistu 2015-03-12

Tänään Gamereactorin akatemiassa on vuorossa kaksiosainen jakso. Ensin on vuorossa Unityn toimitusjohtajan John Riccitiellon haastattelu, jonka jälkeen siirrytään Kööpenhaminan yliopistoon tutustumaan shadereihin ja renderöintiin.

John Riccitiello tunnetaan parhaiten vuosista Electronic Artsilla (1997-2004). Sen jälkeen hän oli mukana junailemassa muun muassa Biowaren ja Pandemic Studiosin siirtymistä EA:n siipien suojaan, ja mies palkattiin vuonna 2007 jälleen EA:n riveihin. Tämän jälkeen hän kohosi lopulta yhtiön johtoon, kunnes jätti eropaperinsa vuonna 2013. Samana vuonna hän liittyi Unity Technologiesin johtoportaaseen ja viime vuonna hänet nimitettiin Unityn toimitusjohtajaksi. Gamereactor Academyssä kuullaan tänään Riccitiellon visiosta, ajatuksista tulevaisuudesta sekä kokemuksistaan. Hän myös kertoo siitä, mitä Unity voi tarjota pelien kehittäjille.

Jälkimmäisessä osassa katsastetaan Unityn shadereitä ja renderöintiä. Lähetys alkaa tänään klo 20 ja sitä pääsee seuraamaanGamereactor Academyn sivujen kautta.

Jos haluat kuulla tämän illan luennon, etkä ole vielä ilmoittautunut Gamereactorin Akatemiaan, voit käydä rekisteröitymässä Gamereactor Academyn sivujen kautta. Samalla pääset katselemaan myös menneiden sessioiden tallenteita.

Gamereactor Academyn Facebook-sivusta tykkäämällä varmistat puolestaan, että olet ajan tasalla tulevista jaksoista ja uutisista.

Lisää luettavaa ja kuvia löydät Gamereactor.fi

Takaisin