Titaanien taisto jatkuu - Respawn työstää Titanfallin jatko-osaa

Kirjoittaja: Leevi Rantala
Julkaistu 2015-03-13

Vince Zampella on yksi Respawnin perustajista ja hänellä on iloisia uutisia kaikille Titanfallin ystäjille. Hän kertoi IGN-sivuston haastattelussa, että Titanfall 2:n kehitys on jo aloitettu. Tällä kertaa myös PS4:llä pelaavat pääsevät mukaan mättöihin, sillä peli julkaistaan Xbox Onen ja PC:n lisäksi myös Sonyn konsolille.

Ensimmäisestä osasta puuttui täysin yksinpeli, eikä studiolla ole vielä mielipidettä siitä nähdäänkö sitä myöskään jatko-osassa:

"En olisi toteuttanut [Titanfallia] yhtään eri tavalla", Zampella kommentoi. "-- Se tietenkin esti osaa pelaamasta peliä, ja totta kai haluat saada pelisi mahdollisimman monen käsiin. Yritimme kuitenkin heittää mukaan yksinpelin ominaisuuksia. Ehkä meidän olisi pitänyt sekoittaa pakkaa vielä enemmän, sillä osa pelaajista ei huomannut näitä lainkaan ympärillä pyörivän toiminnan vuoksi."

Oletko kokeillut ensimmäistä Titanfallia? Toissapäivänä kerroimme, että titaanien taiston vuosipäivän kunniaksi Xbox Onelle ja Xbox 360:lle voi nyt ladata ilmaiseksi kaikki sen lisäosat.

Lisää luettavaa ja kuvia löydät Gamereactor.fi

Takaisin