Driveclubin kehittänyt Evolution Studios on muutoksen kourissa, sillä Sony järjestelee yhtiön toimintaa uudestaan. Studio työskentelee jatkossakin Driveclubin parissa, mutta he keskittyvät enemmän pelin päivityksiin sekä PS Plus Editioniin. Eurogamerin mukaan myös henkilökuntaan kohdistuu muutoksia, sillä osa siirtyy järjestelyiden myötä uusiin tehtäviin ja osa joutuu kilometritehtaalle. Vielä ei ole selvää, kuinka suurta osaa irtosanomiset oikein koskevat.
Driveclubin tie on ollut pitkä ja kivikkoinen. Pelin oli määrä tulla ulos PS4:n julkaisussa vuonna 2013, mutta se nähtiin vasta viime vuoden marraskuussa. Palvelimien kanssa oli suuria ongelmia, eikä PS Plussalaisille luvattua ilmaista PS Plus Editionia olla nähty vieläkään.