Uutisoimme eilen, että Sony irtisanoo osan Driveclubin kehittäjän henkilökunnasta. Tuolloin emme tienneet vielä sitä, kuinka monta henkilöä joutuu säästötoimien johdosta lähtemään. Eurogamer kertoi nyt uutisessaan 55 henkilön saavan lähtöpassit. He kertovat saaneensa vahvistuksen luvulle kahdesta eri lähteestä. Luku tarkoittaa lähteiden mukaan, että noin puolet studion väestä joutuu etsimään itselleen uuden työpaikan.
Sony ei ole antanut asiasta vielä virallista lausuntoa, mutta eilisessä uutisessamme kerroimme Evolution Studiosin keskittyvän jatkossa Driveclubin ylläpitoon sekä ilmaisen PS Plus Editionin kehitykseen. Rajut irtisanomiset voivat tarkoittaa sitä, ettei Evolution Studiosilta kannata odottaa aivan lähitulevaisuudessa uusia nimekkeitä.