Kolmannen Witcherin maksullisista lisäosista luvataan massiivisia

Kirjoittaja: Leevi Rantala
Julkaistu 2015-04-08

The Witcher 3: Wild Huntista vaikuttaisi kehkeytyvän kerrassaan massiivinen kokemus. Ensin kehittäjä uhoaa Witcher 3:n tarjoavan yli 200 tuntia pelattavaa, jonka lisäksi peliin kaavaillaan kahta suurta lisäosaa. Pelin virallisilla sivuilla kerrottiin näistä enemmän tietoa, ja samalla ilmoitettiin myös julkaisujen alustavat ajankohdat. Ensimmäinen saapuu jo tämän vuoden lokakuussa.

Ensimmäinen DLC on nimeltään Hearts of Stone, ja siinä Geralt joutuu tekemisiin salaperäisen Man of Glass -nimisen henkilön kanssa. Kestoa luvataan reilun kymmenen tunnin edestä. Toisen lisurin kerrotaan saapuvan ensi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä ja se on nimeltään Blood and Wine. Se sisältää täysin uuden alueen nimeltään Toussaint. Kyseinen maailmankolkka on onnistunut välttymään sodilta, mutta samalla sen mannut kätkevät outoja salaisuuksia. Tämä toinen lisäosa on tuplasti edellistä suurempi ja sen kaikkien nurkkien nuohoamiseen kuluu kehittäjien mukaan yli 20 tuntia.

Kahden DLC:n paketin voi ostaa jo ennakkoon, ja niillä on hintaa 25 euron verran. Peliä kehittävän CD Project Redin pääjehulla Marcin Iwińskillä oli kuitenkin hyvä vinkki ostopäätöksensä kanssa empiville: kannattaa ensin kokeilla emopeliä tai ainakin lukea siitä arvosteluja.

Lisää luettavaa ja kuvia löydät Gamereactor.fi

Takaisin