Dead Island 2:n huhuillaan myöhästyvän ainakin syksyyn

Kirjoittaja: Arttu Rajala
Julkaistu 2015-04-08

Yager Developmentin kehittämän Dead Island 2:n ympärillä liikkuu runsaasti huhuja julkaisun lykkäämisestä. Muun muassa Videogamerin artikkelin mukaan peli tuskin ehtii alun perin luvattulle kevään julkaisulle. Tsekin Eurogamer puolestaan kertoi Twitterissä, että se on saanut studion sisäisiltä lähteiltä tiedon, että Dead Island 2 julkaistaan vasta ensi syksynä.

Kehittäjä tai julkaisija Deep Silver eivät kuitenkaan toistaiseksi ole kommentoinut huhuja. Jäämme siis odottamaan virallista vahvistusta ennen kuin asia voidaan julistaa varmaksi.

Lue Dead Island 2 -ennakko tästä.

Lisää luettavaa ja kuvia löydät Gamereactor.fi

Takaisin