Mass Effect 4 on jo nyt monien huulilla, mutta toistaiseksi Bioware on ollut pelin suhteen erittäin vaitonainen. Nyt eräs Redditin käyttäjä kertoo vastanneensa kyselyyn, joka saattaa paljastaa enemmän tietoa odotetusta roolipelistä. Kyselyn aitoutta ei voida varmentaa, joten seuraavia tietoja kannattaa pitää tässä vaiheessa ainoastaan huhuina.
Mass Effect 4:n tapahtumat sijoittuvat Andromedan galaksissa sijaitsevaan Helius klusteriin, eikä pelillä ole ajallisesti tai paikallisesti mitään tekemistä alkuperäisen trilogian tapahtumien kanssa. Avaruus on entistäkin laajempi paikka, sillä sen luvataan olevan neljä kertaa suurempi kuin Mass Effect 3:ssa. Pelaajat ohjastavat seikkailijaa, jonka tehtävänä on tutkia tätä tuntematonta rajaseutua. Uudisraivaajat kohtaavat jatkuvasti kovempia vastustajia, joten muun muassa aseita ja aluksia joutuu seikkailun kuluessa päivittämään. Mukana ovat myös alkuperäisistä osista tutut valinnat, joissa joutuu punnitsemaan esimerkiksi liittolaistensa valintoja.
Kannattaa käydä lukaisemassa alkuperäinen viesti kokonaisuudessaan, sillä se sisältää runsaasti erilaisia tietoja. Samalla täytyy pitää kuitenkin mielessä, ettei näitä tietoja ole varmennettu vielä millään tavalla. Siitäkin huolimatta ne onnistuvat kyllä nostamaan kiinnostusta peliä kohtaan ja odotamme innolla virallisia uutisia Biowarelta.
<bild></bild>