Mortal Kombat X:stä löytyi sarjan ensimmäisen osan salainen ottelu

Kirjoittaja: Leevi Rantala
Julkaistu 2015-04-22

Mortal Kombat X:n yksi saavutus on nimeltään "Keep it Secret", ja sen avaaminen on ollut hieman hämärän peitossa. Nyt yksi pelaaja on kuitenkin onnistunut löytämään keinon sen saamiseksi, ja hän kertoo avaamisen kikan Youtubessa.

Saavutus kytkeytyy pelin Living Towers -pelitilaan, tarkemmin ottaen siihen joka muistuttaa ensimmäisessä Mortal Kombatissa nähtyä turnausta. Sen aikana on mahdollisuus otella salainen matsi Reptileä vastaan. Lisko asettautuu vastaan kuudennen ottelun jälkeen, mikäli kyseisessä taistelussa voittaa vähintään yhden erän täydellisesti ja lopuksi pistää vastustajan lihoiksi Fatality-liikkeellä. Reptile löytyi todellakin ensimmäisestä Mortal Kombatista, mutta liskomaisen ninjan löytäminen oli todella vaikeaa. Niinpä monet pelaajat uskoivatkin hahmon esiintyneen ensimmäisen kerran vasta Mortal Kombat II:ssa.

Living Towersit ovat olemassa ainoastaan rajoitetun ajan, joten todennäköisesti myös tulevaisuudessa avautuvat tornit tarjoavat mahdollisuuden tämän saavutuksen avaamiseen.

Lisää luettavaa ja kuvia löydät Gamereactor.fi

Takaisin