Nintendon uusi NX-pelikonsoli ei ehdi näytille vielä E3-messuilla

Kirjoittaja: Arttu Rajala
Julkaistu 2015-05-11

Alkuvuoden yksi kuummista peliuutisista on ollut Nintendon uusi työnimellä kulkeva NX-konsoli. Kunnon tiedot laitteesta ovat kuitenkin olleet harvassa, ja tähän mennessä ollaan menty lähinnä alustavien tietojen ja huhujen varassa. Monet ovatkin odottaneet lisätietoja uutuudesta ensi kuussa pidettävillä E3-messuilta. Harmittavasti nämä toiveet joudutaan kuitenkin hautaamaan.

Verkkosivusto Kotakun kääntämien tietojen mukaan Nintendo kertoi tänään sijoittajien lehdistötiedotteessa, ettei pelikonsolia nähdä E3:lla. Ensimmäisen kerran NX aiotaan esitellä vasta ensi vuonna. Odotusta voi siis olla luvassa vielä pitkälti ennen kuin pääsemme tutustumaan Nintendon seuraavaan sukupolveen.

Lisää luettavaa ja kuvia löydät Gamereactor.fi

Takaisin