Tämän viikon teksteissä muun muassa The Witcher 3 ja Assassin's Creed: Syndicate

Kirjoittaja: Gamereactor
Julkaistu 2015-05-17

Tällä viikolla Gamereactorin arviossa oli yksi viime aikojen odotetuimmista peleistä, sillä englantilaisessa toimituksessa työskentelevä Gillen suuntasi Geraltin kanssa villille metsästysretkelle. Toisaalta taas ennakossa perehdyttiin viktoriaaniselle ajalle sijoittuvaan Assassin's Creed: Syndicateen, jonka päähenkilönä nähdään ensimmäistä kertaa sarjan historiassa nainen.

Peliarviot
• The Witcher 3: Wild Hunt
"The Witcher 3: Wild Huntin kuvaileminen lyhyesti on vaikeaa. Yltäkylläisyys on kuitenkin sana mikä tulee ensimmäisenä mieleen. Kaikki aina graafisesta ulkoasusta ja yksityiskohtien määrästä, valtavaan tehtävien ja henkilöhahmojen valikoimaan sekä syvälliseen käsikirjoitukseen huutavat tästä yltäkylläisyydestä."

• Verdun
"Verdun vie pelaajat yhteen historian verisimmistä taisteluista, jossa kokonainen sukupolvi nuoria miehiä heitti henkensä. Tämä sota toi taistelukentille täysin uudenlaisen mekanisoidun ja modernimman sodankäynnin."

Ennakot
• Destiny: House of Wolves (DLC)
"Lisäosan parissa vietetyty muutamat tunnit tekivät minuun vaikutuksen. Sen myötä Destinystä näyttäisi löytyvän jälleen enemmän imua. Uskoisin sen vetävän takaisin myös niitä pelaajia, jotka ovat jo hylänneet Bungien massiivimoninpelin."

• Assassin's Creed: Syndicate
"Kaiken näkemäni perusteella Assassin's Creed: Syndicate on kiinnostava lisäys Ubisoftin pelisarjaan. Väljähtämispisteessä oleva sarja kaipaakin kunnon potkua takalistoon."

Leffa-arviot
• The Interview
"Viihteen ja taiteen yksi tarkoitus on järkyttää ja herättää ajatuksia. The Interview onnistuu molemmissa varsin mallikkaasti. Osa vitseistä on suorastaan mauttomia eikä vakavista rooleistaan tunnettu James Franco oikein istu kuminaamakomediaan, mutta kokonaisuus on silti kirkkaasti plussan puolella."

Laitearviot
• Philips Fidelio X2
"Fidelio X2 on siis kaikin puolin ollut iloinen yllätys. Kaikki valmistusmateriaaleista, käyttömukavuuteen ja jopa pakkaukseen on lähelle täysosumaa."

Lisää luettavaa ja kuvia löydät Gamereactor.fi

Takaisin