Dirt Rally on tulossa myös PS4:lle ja Xbox Onelle

Kirjoittaja: Arttu Rajala
Julkaistu 2015-05-19

Dirt Rally ilmestyi huhtikuun lopussa yllättäen Steamin Early Accessiin. Peliä ehdittiin pitää hetki jo puhtaana PC-yksinoikeutena, mutta nyt Codemastersilta on kuulunut hyviä uutisia myös konsolien rallifaneille. Dirt Rallyn pääsuunnittelija kertoi nimittäin viime aikaisessa haastattelussa, että hän haluaa saada pelinsä PS4:lle ja Xbox Onelle. Hänen mukaansa PC on tärkeä osa-alue pelin kehityksen kannalta, mutta toivoo myös pelaajien, jotka ovat sijoittaneet konsoleihin, pääsevän käsiksi uutuuskaahailuun.

Dirty Rallyn ennakkoversio on siis tällä hetkellä hankittavissa PC:lle Steamissä. Sen hinta on 29,99 euroa, joten ihan halvalla pelin kimppuun ei tässä varhaisessa vaiheessa pääse.

Lisää luettavaa ja kuvia löydät Gamereactor.fi

Takaisin