Valven digitaalisten pelien jakelupalvelu Steam on päivittänyt käyttäjäehtojaan. Muutoksen myötä virheostosten palauttaminen on aikaisempaa helpompaa. Palvelun kotisivulla todetaan, että hyvitystä voi pyytää lähes kaikille Steamistä tehdyille ostoksille, eikä siihen vaadita mitään erityistä syytä. Kyseiseltä sivulta näet tarkemmat erot tuotteiden välillä. Esimerkiksi elokuvia ei hyvitetä. Myöskään muiden myyjien kautta tehdyistä ostoksista ei voi saada rahojaan takaisin.
Palautuksen täytyy kuitenkin täyttää kaksi pientä ehtoa. Ensinnäkin peli on täytynyt hankkia alle kaksi viikkoa sitten, ja toisekseen sitä on pelattu alle kahden tunnin ajan. Pyynnön voi myös lähettää, mikäli nämä ehdot eivät täyty. Yhtiö lupaa katsoa kaikki palautteet läpi. Rajoituksilla pyritään välttämään hyvitysten väärinkäytökset.