Saapuuko Fallout 4 kauppoihin jo tänä vuonna?

Kirjoittaja: Leevi Rantala
Julkaistu 2015-06-04

Fallout 4 paljastettiin eilen uuden trailerin kera, ja sen kerrottiin saapuvan PC:n lisäksi PS4:lle ja Xbox Onelle. Julkaisupäivää ei kuitenkaan kerrottu, mutta peli saatetaan nähdä vielä tämän vuoden aikana.

Mitään varmaa tietoa ei ole vielä tarjolla, mutta useat julkaisijat ovat laittaneet kotisivuilleen pelin julkaisuvuodeksi tämän vuoden viimeisen päivän. Näihin lukeutuvat esimerkiksi GameStop ja Amazon. Päivämäärä ei varmastikaan pidä paikaansa, mutta vuoden suhteen on hyvä elää toivossa.

Ehkä saamme kuulla virallisen ajankohdan 13. kesäkuuta Bethesdan E3-messuilla pitämässä lehdistötilaisuudessa.

Lisää luettavaa ja kuvia löydät Gamereactor.fi

Takaisin