Dark Souls III tulossa jo 2016 alkuvuodesta?

Kirjoittaja: Arttu Rajala
Julkaistu 2015-06-10

From Softwaren menestyneen roolipeliseikkailun jatkosta on huhuttu jo pitkään, ja virallisen julkistuksen odotetaan tapahtuvan ensi viikolla E3:ssa. Nyt Dark Souls III:n julkaisuikkuna saattaa olla selvillä jo näin ennakkoon.

Verkkoon ilmestyi nimittäin tänään pelin promokuva, jonka mukaan se olisi ilmestymässä "alkuvuodesta 2016". Promo julkaistiin ensimmäisenä IGN-sivustolla, jonka mukaan kyse on virallisesta lähteestä saadusta kuvasta. Jäämme kuitenkin toistaiseksi odottamaan ensi viikkoa ja vahvistusta julkaisija Bandai Namcolta.

Lisää luettavaa ja kuvia löydät Gamereactor.fi

Takaisin