Nämä Arkham Knightin PC-version bugit ovat liiskauslistan kärjessä

Kirjoittaja: Leevi Rantala
Julkaistu 2015-06-29

Batman: Arkham Knightin PC-versiota odottaneet joutuivat pettymään katkerasti viime viikolla, sillä se kärsi lukuisista ongelmista. Lopulta Rocksteady päätti vetää sen kokonaan pois myynnistä. Viikonlopun aikana pelin Steam-sivuilla julkaistiin kirjoitus, jossa kerrotaan tietoja korjausta vaativista asioista. Näitä ovat muun muassa ruudunpäivitykseen liittyvät ongelmat. Kehittäjillä on kuitenkin edessään omien sanojensa mukaan paljon työtä, joten he tarvitsevat runsaasti aikaa virheiden liiskaamiseen. Niinpä pelille ei vielä uskallettu kertoa julkaisuaikaa, vaan sen kerrotaan saapuvan syksyn aikana. Koko listan korjattavista bugeista voit käydä lukemassa täältä tai sitten kuvan alta.

Pelin jo hankkineet saavat kuitenkin päivityksiä, joiden kerrotaan parantavan pelikokemusta. Ensimmäisen niistä pitäisi olla jo ulkona ja sen tuomat paikkaukset näet täältä.


- Support for frame rates above 30FPS in the graphics settings menu
- Fix for low resolution texture bug
- Improve overall performance and framerate hitches
- Add more options to the graphics settings menu
- Improvements to hard drive streaming and hitches
- Address full screen rendering bug on gaming laptops
- Improvements to system memory and VRAM usage
- NVIDIA SLI bug fixes
- Enabling AMD Crossfire
- NVIDIA and AMD updated drivers

Lisää luettavaa ja kuvia löydät Gamereactor.fi

Takaisin