Codemastersin julkaisemasta F1 2015 -pelistä ei löydy lainkaan autopeleistä tutuksi tullutta Career-pelimuotoa, jossa oman virtuaalikuskin voi johdattaa ryysyistä rikkauksiin. Se on jätetty pois, koska Codemasters ei saanut kehitettyä sitä vastaamaan omia laatustandardejaan. Yhden arvauksen mukaan pelimuoto nähtäisiin myöhemmin julkaistavassa päivityksessä, mutta valitettavasti näin ei ole. Pelin ohjaaja Paul Jeal kertoi Red Bullin haastattelussa, että peliin ei julkaista lainkaan ladattavaa lisäsisältöä. Niinpä ei kannata odottaa myöskään sitä, että peli laajenisi joskus uusilla pelimuodoilla:
"Se on aika vaikea peli lisurien kannalta. Lisenssimme perustuu 2015 kauteen, joten kaikesta muusta täytyy maksaa ekstraa", Jeal kertoo. "Haluamme kuitenkin palata aiheeseen tulevaisuudessa."
F1 2015 nähdään tänään PC:llä, PS4:llä ja Xbox Onella. Se on ensimmäinen uusilla konsoleilla nähtävä F1-peli. Sisällöltään kyseessä näyttää olevan siis jonkinlainen välimalli, mutta toivottavasti pelattavuus on kohdallaan. Gamereactor julkaisee pelin arvion ensi viikon aikana, joten kannattaa seurata sivustoamme.