Batman: Arkham Knightin PC-versio on tällä hetkellä jonkinlaisessa limbossa, mutta sen konsoliversioilla pyyhkii hyvin. Kausikortin omistajat voivat ladata tänään ensimmäisen lisäosan itselleen. Batgirlin tähdittämä "A Matter of Family" saapuu muun kansan ulottuville 21. heinäkuuta, jotka joutuvat pulittamaan siitä 6,99 euroa.
Lisäosa ei jää kuitenkaan konsoliversioiden ainoaksi uudeksi sisällöksi. Eilen Warner Bros. Interactive Entertainment kertoi uudesta pienestä lisurista, joka tuo peliin säväyksen Tim Burtonin Batman-leffoista. Sen myötä Batmanin ylle voi kiskoa Michael Keatonin vuoden 1989 Batman-elokuvassa käyttämän trikoon ja samanlaisen käsittelyn saa myös Batmobile. "1989 Movie Batmobile Pack" saapuu lähiviikkojen aikana.
Tämä pieni lisäosa on tarjolla kausikortin ostaneille, eikä sen erillisestä julkaisusta ole tietoa.