Aliens: Colonial Marines aiheutti miljoonien menetykset Gearboxin johtajalle

Kirjoittaja: Leevi Rantala
Julkaistu 2015-07-16

Gearboxin Borderlands-sarjat ovat mannaa räiskinnästä ja roolipeleistä pitäville, mutta yhtiön historiaan mahtuu myös epäonnistuneita tekeleistä. Yksi näistä on Aliens: Colonial Marines, joka oli vuoden 2013 suurimpia pettymyksiä. Arviossa se sai pyyhkeitä muun muassa jännityksen puutteesta sekä kehnosta teknisestä toteutuksesta.

Pelin kehitykseen upotettiin paljon rahaa, sillä sen olisi täytynyt myydä 3 miljoonaa kappaletta päästäkseen pelkästään nollille. Näin ei kuitenkaan käynyt, sillä sitä saatiin kaupaksi ainoastaan 1,3 miljoonan kappaleen verran. Yhtiöiden lisäksi tappiota on tullut yksityisille henkilöille, kuten esimerkiksi Gearboxin johtajalle Randy Pitchford. Hän on kertonut Twitterissä sijoittaneensa kehitykseen 10 miljoonaa dollaria, joita hän ei saanut koskaan takaisin:

"I invested over $10m on top of Sega's investment. Lost it all."

Jos kyseinen peli on jäänyt sinulta väliin tai kaipaat muistutuksen sen huonoudesta, voit käydä lukemassa siitä kirjoitetun arvion.

Lisää luettavaa ja kuvia löydät Gamereactor.fi

Takaisin