Bethesda keskittyy Fallout 4:n hiomiseen - peli on käytännössä valmis

Kirjoittaja: Leevi Rantala
Julkaistu 2015-07-29

Fallout 4 julkistettiin kesäkuussa järjestetyillä E3-messuilla ja sen julkaisupäiväksi ilmoitettiin yllättäen tämän vuoden marraskuun 10. päivä. Kukaan ei osannut odottaa, että sarjan uusin osa nähtäisiin vielä tämän vuoden aikana. Bethesdalla työskentelevä Pete Hines on kertonut Gamespot-sivustolle, että peli oli käytännössä valmis jo tuolloin:

"[Fallout 4] oli suurimmaksi osaksi valmis jo ennen kuin kerroimme siitä, ainakin sisältönsä osalta. Uusia ominaisuuksia ei lisätä peliin puoli vuotta ennen sen julkaisua. Tarkoituksena on vain saada kaikki korjattua [ennen julkaisupäivää]."

Monet sarjan fanit olisivat varmasti halunneet tarjota kehittäjille ideoita uutta osaa varten, mutta niiden hyödyntämiseen ei ole siis enää aikaa. Hinesin mukaan he ovat kuitenkin käyneet huolellisesti läpi sarjan edellisen osan ja Skyrimin keskustelupalstoja. He haluavat tarjota faneille parhaan mahdollisen kokemuksen.

Bostonin tuhoutuneita maisemia päästään tutkimaan 10. marraskuuta, jolloin Fallout 4 nähdään PC:llä, PS4:llä ja Xbox Onella.

Lisää luettavaa ja kuvia löydät Gamereactor.fi

Takaisin