Suomalainen hittipeli Cities: Skylines saapuu myös konsoleille

Kirjoittaja: Leevi Rantala
Julkaistu 2015-08-05

Microsoft käynnisti eilen Kölnissä järjestettävät Gamescom-messut omalla lehdistötilaisuudellaan. Eräs mielenkiintoisimmista paljastuksista oli Cities: Skylines -pelin saapuminen myös konsoleille. Tamperelaisen pelitalon hittipeli nähdään ensin Xbox Onella. Muita alustoja ei kerrottu, mutta ilmoituksen sanavalinta "ensin Xbox Onella" antaa olettaa, että se nähdään myös muilla alustoilla myöhemmin. Ei ole mitenkään perusteetonta toivoa pelin saapuvan myös Playstation 4:lle.

Oletko jo tutustunut tähän peliin? Colossal Orderin tuotosta tituleerataan toistuvasti siksi Simcityksi, joka EA:n 2013 julkaiseman pelin olisi pitänyt olla. Cities: Skylines murskasi ilmestyessään julkaisijana toimivan Paradoxin entiset myyntiennätykset. Käy lukemassa pelin arvio täältä, jos haluat tietää miksi peli on suitsutuksensa arvoinen.

Lisää luettavaa ja kuvia löydät Gamereactor.fi

Takaisin