Ubisoft on kertonut virallisessa blogissaan, että taktisen toimintapelin Rainbow Six: Siegen julkaisua lykätään. Pelin piti saapua alun perin 13. lokakuuta, mutta se nähdäänkin vasta joulukuussa. Tosin joulukalenterista ehtii aukaista vain yhden luukun ennen pelin saapumista, sillä rytinöihin pääsee loikkaamaan jo ensimmäinen päivä PC:llä, PS4:llä ja Xbox Onella.
Kehittäjätiimi kertoi päätöksen olleen vaikea. Heidän saamansa palautteen ja omien testiensä mukaan peli vaatii kuitenkin vielä säätämistä. Muun muassa aseita ja varusteita täytyy tasapainottaa, jotta joukosta ei löydy selvästi muita parempaa yhdistelmää. Ubisoft pahoittelee ikävää tilannetta, mutta toteaa samalla heidän panostavan nopean julkaisun sijasta laadukkaaseen pelikokemukseen.
Rainbow Six: Siegen suljetun betan pitäisi alkaa kuitenkin aikataulun mukaisesti 24. syyskuuta.