Suomen pelimuseon yhteisörahoitus onnistui - 50 000 euron raja rikkoontui

Kirjoittaja: Arttu Rajala
Julkaistu 2015-08-20

Suomen pelimuseolla oli tänään hyvä päivä. Museoprojektin yhteisörahoituskampanja rikkoi tänään 50 000 euron rajan, mikä oli asetettu sen minimitavoitteeksi. Kyseessä on samalla kotimaisen joukkorahoituksen uusi ennätys. Koossa oli kirjoitushetkellä jo yli 51 tuhatta euroa. Iloisesti suurimmat yksittäiset tukijat löytävät suomalaisen pelialan huippunimistä. Supercell lahjoitti projektiin hurjat 10 tuhatta euroa. Yhteensä yli 560 tukijaa on lähtenyt mukaan talkoisiin.

Suomen pelimuseo on määrä nousta Museokeskus Vapriikkiin Tampereelle. Ovet avataan vasta tammikuussa 2017, mutta tukijat pääsevät tutustumaan museon tarjontaan kuukautta aikaisemmin joulukuussa 2016. Museosta kaavaillaan Suomen ensimmäistä pelaamiseen keskittyvää näyttelytilaa, jossa kävijät pääsevät näkemisen lisäksi elämään pelihistorian vaiheet käsinkosketeltavasti.

Museon tukemiseen voi edelleen osallistua runsaan viiden viikon ajan. Käy tutustumassa projektiin tarkemmin sen Mesenaatti-sivulla.

Lisää luettavaa ja kuvia löydät Gamereactor.fi

Takaisin