Nintendon NX-konsoli saapuu kauppohin jo ensi vuonna?

Kirjoittaja: Leevi Rantala
Julkaistu 2015-10-19

Nintendon seuraavasta NX-konsolista ei ole hiiskuttu julkisuuteen lainkaan yksityiskohtia, eikä sen julkaisustaan ole vielä juuri minkäänlaista käsitystä. Konsolin lanseeraus voi olla kuitenkin lähempänä kuin arvaammekaan, mikäli Wall Street Journal -lehteä on uskominen. Heidän mukaansa Nintendo on aloittanut kehitystyökalujen toimittamisen peliyhtiöille. Analyytikko David Gibsonin mielestä Nintendo saattaa julkaista NX-konsolinsa jo ensi vuoden aikana.

Wall Street Journalin mukaan konsolin mukana tulee todennäköisesti myös kannettava laite, jota voi käyttää myös ilman kotikonsolia. Kuulostaa siltä kuin Nintendo haluaisi paketoida koti- ja käsikonsolit osaksi samaa kokonaisuutta ja tällä tavalla hämärtää niiden eroja. Lisäksi yhtiö on artikkelin mukaan kuunnellut pelaajien kritiikkiä Wii U:n vaatimattomista tehoista ja uudesta konsolista pitäisi löytyä enemmän vääntöä. Toivottavasti kokonaisuudesta ei tule tämän myötä liian kallista.

Odotamme mielenkiinnolla Nintendon virallista julkistusta laitteesta ja etenkin sen pelitarjonnasta. Tällä hetkellä laitteelle on julkistettu ainoastaan yksi peli, joka on Dragon Quest XI. Se nähdään uuden konsolin lisäksi myös Playstation 4:llä ja Nintendo 3DS:llä.

Lisää luettavaa ja kuvia löydät Gamereactor.fi

Takaisin