Nykyisen sukupolven pelialustoilla on ehditty nähdä jo valtava määrä HD-aikakaudelle päivitettyjä uusintajulkaisuja. Siinä missä osa niistä on ollut ihan tervetulleita, ovat ne myös aiheuttaneet pettymyksiä. Lisäksi monien mielestä niihin laitetut resurssit olisivat pitänyt käyttää mieluummin uusien ideoiden kehittelyyn. HD-versioiden kriitikoiden joukkoon lukeutuu myös EA-pomo Peter Moore.
Moore kertoi tällä viikolla IGN:n haastattelussa, ettei EA:lta ole tulossa uusintajulkaisuja lähiaikoina.
"Tuntuu siltä, että näitä julkaistaan, koska uudet ideat ovat lopussa. Remaket eivät ole sellainen asia mihin haluamme käyttää aikaa", selitti Moore edelleen.
Oletko samaa mieltä Peter Mooren kanssa vai haluaisitko nähdä mieluummin enemmän uudelleenjulkaisuja? Miltä kuulostaisivat esimerkiksi uusintakierrokset peleissä, kuten Mass Effect, Mirror's Edge tai Battlefield: Bad Company?