Xbox One ja Playstation 4 ovat olleet markkinoilla vasta kaksi vuotta, mutta prosessorivalmistaja AMD on uusimpien huhujen mukaan jo suunnitellut tulevaisuutta. Kuten on tiedossa, niin kyseisen valmistajan prosessori löytyy kaikista tämän hetken konsoleista niin Microsoftilla, Sonyllä kuin myös Nintendolla.
Wccftec-sivuston nimettömien lähteiden mukaan AMD aikoo varmistaa asian tilan samalla lailla jatkossa. Lähde väittää yhtiön valmistelevan komponenttejaan uudelle konsolisukupolvelle, joka olisi ilmestymässä vuonna 2018. Jo nykyistä GCN-arkkitehtuuria käyttämällä konsoleista voitaisiin kuulema tehdä viisi kertaa suoristuskykyisempiä kuin tänä päivänä.
Lähteen tietoja ei tietysti ole tällä hetkellä millään tavalla varmistettu. Konsolivalmistajat lukuun ottamatta Nintendoa eivät ole vielä kertoneet mitään suunnitelmistaan, ja mainittu yhtiö aikoo esitellä uuden konsolinsa joskus ensi vuonna. Mielenkiintoista on tietysti viime aikoina liikkuneet huhut Samsungin ja Microsoftin kiinnostuksesta hankkia koko AMD riveihinsä. Se luonnollisesti sekoittaisi reilusti koko konsolimarkkinoita. Jäämme kuitenkin yksinkertaisesti odottamaan kouriintuntuvampia tietoa uusista konsoleista.