Nyt pelataan! Tämä viikko on Kansallisen pelipäivän teemaviikko

Kirjoittaja: Leevi Rantala
Julkaistu 2015-11-17

Tämän viikon lauantaina vietetään vuosittaiseksi tapahtumaksi muodostunutta Kansallista pelipäivää, joka on tapahtuman kotisivujen mukaan laajentunut kokonaiseksi teemaviikoksi. Tämän myötä eri puolilla Suomea järjestetään pitkin viikkoa erilaisia tapahtumia, joita ovat esimerkiksi erilaiset kirjastojen järjestämät peli-illat, pelien vaihtotori Tampereella sekä yliopistojen avoimet seminaarit.

Pelipäivän teemana on tänä vuonna aikuisten pelaaminen. Mitä pelejä he pelaavat ja onko niistä viihdearvon ja rentoutumisen lisäksi jotain muutakin hyötyä? Aihetta lähestytään muun muassa Pelipäivän Twitch-kanavalla näytettävissä lähetyksissä, joissa käsitellään elektronista urheilua, pelivideoiden tekemistä ja striimaamista sekä pelikäytöstä. Lähetykset alkavat keskiviikkona ja niitä on luvassa päivittäin aina lauantaihin asti. Lähetysajat ja sisällöt voit käydä tarkistamassa Pelipäivän kotisivuilta.

Pelipäivän kotisivuilta löytyy myös tapahtumakartta, jonka avulla voit selata viikon tarjontaa. Aiotko sinä osallistua johonkin tapahtumaan lähistölläsi?

Kansallisen pelipäivän järjestäjänä toimii Pelikasvattajien verkosto yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa, ja koordinoijana on Kansallinen audiovisuaalinen instituutti. Pelipäivän suojelija on tänä vuonna Housemarque.

Lisää luettavaa ja kuvia löydät Gamereactor.fi

Takaisin