Yakuza 5 nähdään Euroopassa jo tällä viikolla

Kirjoittaja: Leevi Rantala
Julkaistu 2015-12-07

Sonyn viikonloppuna järjestämässä Playstation Experience -tapahtumassa paljastettiin Yakuza 5:n julkaisupäivä länsimaisille markkinoille. Japanissahan peli nähtiin jo 2012 Playstation 3:lla, mutta näillä nurkilla jouduttiin odottamaan kolme vuotta kauemmin. Odotus on kuitenkin melkein takana, sillä Yakuza 5 runnoo tiensä Playstation Storeen huomenna eli 8. joulukuuta. Alustana on edelleen PS3.

Ehkäpä odotus oli vaivan arvoinen, sillä länsimaiset pelaajat saavat mukaan myös kaikki julkaistut lisäosat.

Lisää luettavaa ja kuvia löydät Gamereactor.fi

Takaisin