Lauantain leffavinkeissä vinkeitä kätyreitä ja erään sarjan päätöskausi

Kirjoittaja: Leevi Rantala
Julkaistu 2015-12-12

Tämän lauantain leffavinkit ovat lähtöisin saman kirjoittajan kynästä, tosin aiheiltaan ne eroavat melkoisesti toisistaan. Kätyreissä seurataan Taffelin juustoisilta sipseiltä (tai sitten tietyn linnun papanoilta) muistuttavien pienten olentojen humoristisia seikkailuja. Revolution-sarjassa on taas luvassa hieman rankempaa menoa, mutta miten sarja oikein päättyy? Pysyykö paketti kasassa loppuun asti? Käy lukaisemassa molempien arviot alta, niin tiedät osuuko kumpikaan niistä omaan makuhermoosi.

Kätyrit
"Kätyrit eli lontoolaisittain Minions on järjestyksessä kolmas elokuva, jossa näitä keltaisia pikkuotuksia nähdään. Leffa Itse ilkimys jatko-osineen ei kuitenkaan tarvitse olla tuttu, koska tarinaltaan Kätyrit on esiosa aiemmin nähdyille rainoille. Kelvollinen komiikka nojaa lähinnä hyvää tarkoittavien kätyreiden epäonnistumisiin palvellessaan kulloistakin herraansa."

Revolution, 2. kausi
"Maailmanlaajuisen, pysyvän sähkökatkon jälkeisestä maailmasta kertova Revolution onnistui ensimmäisellä kaudellaan olemaan juuri niin kiinnostava, että se innosti katselemaan toisenkin kauden."

Lisää luettavaa ja kuvia löydät Gamereactor.fi

Takaisin